top of page
Search

Teenkö kirjanpitoni itse vai ulkoistanko tilitoimistolle?



Erityisesti uransa alkutaipaleella olevat yrittäjät pohtivat kirjanpidon ulkoistamisen ja sen itse tekemisen välillä. Tästä tekstistä löydät huomiotavia asioita, joita on hyvä pohtia ennen kuin yrittäjä päättää hoitaa kirjanpitonsa itse.
Kirjanpito vie aikaa

Usein aloittelevia yrityksiä houkuttaa ajatus kirjanpidon tekemisestä itse, jotta rahaa säästyisi. Asiaa pohtiessa on tärkeää miettiä arvo myös omalle työajalle. Erityisesti, jos kirjanpidosta ei ole paljoa aikaisempaa kokemusta, saattaa se aluksi viedä paljon aikaa. Tämä kaikki aika on pois myyntityöstä, uusien asiakkaiden hankkimisesta, jotka ovat aloittavalla yrittäjälle avainasemassa. Lisäksi vähenee myös vapaa-aika, joka yrittäjillä tuppaa muutenkin olemaan kortilla.


Kirjanpidosta saatava informaatio on tärkeää


Välillä pienyrittäjät näkevät kirjanpidon pakollisena hoidettavana, joka on vain tehtävä säännöllisesti, koska niin on laissa määrätty. Kirjanpidolla on kuitenkin toinen rooli, nimittäin taloustieto on todella tärkeää ja arvokasta yrityksen päätöksenteon kannalta! Aktiivinen kirjanpitäjä auttaa ALV-alarajahuojennuksen hakemisessa, varaston arvon päivittämisessä, kulujen jaksotuksissa sekä erilaisissa kannattavuuslaskelmissa ja vaikkapa hinnoittelussa, jos tuotteelle täytyy esimerkiksi laskea tietyn suuruinen kate. Taloustiedon merkitys korostuu yrityksen toiminnan kasvaessa, joten asiantuntevan tilitoimiston rooli on erityisen tärkeä kasvua hakeville yrittäjille.


Yrittäjän oma tietämys kirjanpidosta


Kirjanpidon ulkoistamista miettiessä on hyvä arvioida omaa tietämystään kirjanpitoasioista. Olethan tietoinen esimerkiksi kaikista vähennyksistä, ja huojennuksista, joihin olet oikeutettu? Kokemuksemme mukaan itse kirjanpitonsa hoitavat yritykset maksavat helposti liikaa veroja.


Muutaman kerran meidän asiakkaillemme on käynyt niin, että ulkoistaessaan kirjanpitonsa meille, ovat he lopulta jopa jääneet siinä plussalle, sillä he eivät ole hoitaneet kirjanpitoaan heille itselleen optimaalisella tavalla.


Paljonko kirjanpito maksaa?

Tilitoimistomme hinta perustuu siihen, kuinka paljon asiakas meitä työllistää. Työmääräämme suuresti vaikuttava asia ovat asiakkaan toimittama kuukausittainen tositteiden määrä. Hinnoittelumme on joustavaa ja ottaa huomioon myös erityistarpeet. Sivuiltamme löytyy suuntaa-antava hinnasto. Esimerkiksi yrittäjällä, jolla meille toimitettavia tositteita on 20 kuussa, hinta pyörii noin 60 eurossa kuukaudessa. Katso hinnastomme >


Kaipaatko käytännön kirjanpitovinkkejä? Ota tilitoimistomme Instagram-tili seurantaan. Tilillä kertaamme kirjanpidon perusteita sekä muistutamme seuraajia ajankohtaisista kirjanpitoasioista. Meidät löydät nimellä @Tilitoimisto


Comments


bottom of page